Hyvään päähän

Tällä viikolla maanantai lunasti paikkansa yleisesti hyljeksityimpänä ja huono-onnisimpana viikonpäivänä, kun sain jo aamukuudelta migreenikohtauksen enkä saanut edes buranaa pysymään sisällä.

Menin takaisin nukkumaan. Herättyäni uudestaan lykkäsin töitä ja siirryin mummilaan sairastamaan, jotta ehtisin nähdä edes vilaukselta Oulusta asti tulleita sukulaisia. Makasin, söin vähän jotain, kävin vähän puistossa, juttelin, makasin, söin vähän jotain, makasin. Vähän kaikkea. Ei mitään liikaa.

Iltapäivällä mummilaan tuli yllättäen kylään myös mummin vanha ystävä, jota en ollut tavannut ennen. Hän ehdotti, että voisi viedä meidät läheiseen ravintolaan syömään. "No.. mikäpä ettei.. Mutta että ihan näin yllättäen?", ihmettelimme mummin kanssa.

"Kaikki hauskat asiat tapahtuvat yllättäen", sanoi ystävä.

Niin me menimme: mie, mummi ja ystävä. Söimme ihanaa ruokaa ja keskustelimme elämästä.

Makasin iltaan asti mummin sohvalla ja katsoimme yhdessä Neiti Fisherin etsivätoimistoa telkkarista.  Mummi selosti koko ajan, mitä tapahtuu: "Katso, nyt se ehkä arvasi, kuka on murhaaja. No mitäs se nyt tekee? Pitääkö sen aina hypätä heti sänkyyn, kun se tapaa komean miehen?"

Usein ajattelen, että migreenipäivät ovat turhia, sillä voisi tehdä niin paljon muutakin, kuin vain maata ja rukoilla kivun loppumista.

Mutta usein niinä päivinä tapahtuu lopulta kaikkea kivaa, koska kaikki ennalta sovittu ja suunniteltu väistyy kivun tieltä  - ja antaa tilaa yllätyksille. Hauskalle.

Ja koska migreenipäivinä voi niin huonosti, sitä valikoi tekemisensä tarkoin. Ei tule hötkyiltyä, kun ainoana tavoitteena on saada parempi olo.
Ei turha tavoite.