Hyvään päähän

Haapaniemen pysäkillä seisoo valkotakkinen nainen. Ratikka kutosesta jää naista puolet pienempi nainen, jolla on musta takki. Mustatakkinen nainen hamuaa kohti penkkiä, istuu ja koskettaa sormillaan valomainoksen reunaa kuin etsien sieltä jotain.

Seisova nainen kuuntelee Yle Areenasta Marja Hintikan haastattelua unelmien tavoittelusta, mutta mustatakkisessa naisessa on jotain outoa ja valkotakkinen nainen ottaa kuulokkeet korvista.

"Onko sulla kaikki hyvin?"
"On. Enks mä näytä siltä."
"---"
"No mä oon vetänyt essoja. Näytänks mä siltä?"
"No..Sä vaikutat poissaolevalta."
"Kato mua silmiin ja sano näytänkö mä siltä että oon aineissa. Sano miltä mä näytän."

Valkotakkinen nainen kumartuu mustatakkisen naisen kasvojen eteen. Hän jännittää kroppaansa, koska ei tiedä, onko viisasta kumartua ja varautuu johonkin, vaikka ei tiedä mihin. 
Mustatakkisen naisen ripset ovat kauniit. Ne kurouttautuvat omiin suuntiinsa. Posket ovat pyöreät ja iho pehmeän näköinen. Silmät ovat utuiset. Silmistä sen näkee.

"...Näytät sä. Mä oon pahoillani."
".... Mut heitettiin ulos ratikasta kun mä oon sen näköinen että oon niin aineissa. Ärsyttää että pitää oottaa seuraavaa."
"Kohta tulee seiska... Pärjäätkö sä?"
"Joo.... Ärsyttää vaan..."

Valkotakkinen nainen miettii, pitääkö nyt jäädä tähän tai sanoa jotain. Sano jotain.

"Mukavaa iltaa."
"Joo."