Hyvään päähän

Olen harrastanut teatteria vuodesta 2006 ja tehnyt töitä eri teattereissa melkein yhtä kauan. Teatteri on parhaimmillaan ihanaa ja tekijälleen äärimmäisen kiitollista. Mutta on se myös hyvin kummallista ja yllättävää.
Me Naiset kirjoitti, mitkä asiat voivat yllättää kesken kesäteatterin. 

Päätin tehdä jutulle jatkoa.

  Yhdeksän asiaa, joita teatterikävijä ei tule ajatelleeksi

1)  Katsoja näkee näyttelijän... ja näyttelijä näkee katsojan. Katsojan näkee usein itse asiassa myös katsomon takana istuva tekniikkaväki. Ei jää siis salaisuudeksi, jos joku näprää kännykkää tai nukkuu katsomossa. Onneksi ei jää aina salaisuudeksi sekään, jos katsoja liikuttuu, nauraa tai eläytyy ilmeillä.  

2) Varauksiin ei voi luottaa
Moni lipun varannut tekee oharit. Varsinkin harrastajateatterit haluavat olla rentoja ja joustavia: liput yleensä maksetaan käteisellä vasta paikan päällä. Katsomo voi olla vain 25 paikkainen, ja jos 10 peruu, on katsomo jo tosi tyhjä. Loppuunvaratusta esityksestä voikin tulla pahasti takkiin ja ne katsojat, jotka olisivat halunneet tulla, menettivät mahdollisuuden. Kikka kolmonen: jos et pääse esitykseen, peru lippusi. Jos mahdollista: ajoissa!

3) Teatterissa ei tarvita hajuvettä
Oletko ikinä istunut teatterissa parfyymia lotranneen tyypin vieressä ja haukkonut henkeäsi? Tuo tyyppi voi olla keski-iän ylittänyt kulturelli rouvashenkilö tai pahinta axe-ikäkauttaan elävä teinipoika.  Se voi olla kuka vain. Älä ole tuo tyyppi.

4) Aplodit ovat osalle raskasta puuhaa
Aika usein katsojat eivät millään malta jäädä taputtamaan esitykselle, vaan pinkaisevat äkkiä ylös ja ulos, kun taputukset alkavat. Näyttelijä näkee sen juostessaan kumartamaan ja saattaa miettiä: "jaahas onko kiire kauppaan ennen yhdeksää? Kiva kun käväsit."
Toki joku aina juoksee viimeiseen junaan, mutta suurin osa taitaa olla laiskoja kiittäjiä. Aplodit ovat kiitos teatterintekijälle.

5) Näyttelijät voivat tehdä näkymättömissä mitä vain
Mitä tapahtuu kulissien takana? Näyttelijät tekevät punnerruksia, polttavat tupakkaa, yrittävät pissata hiljaa, vaihtavat vaatteita, juoksevat seuraavaan kohtaukseen, tuijottavat seinää, puhuvat parisuhteista, facebookkaavat... Kukin tavallaan.

6) Näyttelijät voivat tehdä mitä vain
Jos kyseessä on pieni (tai köyhä) teatteri, voi näyttelijä ollakin se, joka keittää kahvit väliajalle, pesee vessat ja luuttuaa lattiat. Ei siis ihme, jos pulla on hiukan ylipalanut tai kahvi laimeaa. Lipunmyyjäkin saattaa olla ensi kertaa myymässä lippuja. Nauti rosoisuudesta.

7) Esiintyjillä on omakin elämä
Näyttelijä on voinut tulla mummonsa hautajaisista, gynekologilta tai treffeiltä melkein suoraan lavalle. Oma elämä laitetaan sivuun samalla, kun roolivaatteita vedetään päälle. Varsinkin harrastajat esiintyvät, vaikka olisivat kipeitä. Ai miksi? Koska ammattiylpeys. Pahimmassa tapauksessa kulisseihin kiikutetaan oksennusämpäri, parhaimmassa tapauksessa kaikki näyttelijät ovat elämänsä kunnossa.

8) Kiitos riittää
Vaikka esitys olisi katsojien mielestä hirveän huono, on sen eteen raadettu useita tunteja.
Työryhmässä voi olla kymmeniä ihmisiä: ohjaaja, tuottaja, puvustajia, lavastajia, valo- ja äänimiehiä, ohjaajan assistentti... Jos tuttusi on lavalla, etkä voi silmiin katsoen rehellisesti kehua esitystä, riittää kun sanot esityksen jälkeen: Kiitos.
Turha kiemurrella kiusaantuneena.

9) Katsojana voi kehittyä
Sen sijaan, että mietit esityksen jälkeen, mistä pidit ja mitä inhosit, voit miettiä mitä näit ja koit. Silloin et juutu arvostelemaan, vaan pohdit kokemaasi. Vie myös adjektiivit hyvä ja huono uudelle tasolle,  ja sano miksi jokin oli hyvää tai huonoa. 

Olen taistellut monta päivää ylitäyden tietokoneeni kanssa, sillä en saa ladattua sinne tärkeitä videoita. Olen poistanut ja poistanut kaikenlaista, mutta tilaa ei tule.
Soitin taittajalle, joka neuvoi käynnistämään koneen uudelleen. No tietenkin!

AH! Vihdoin uudet videot alkoivat vallata konettani. Siinä odotellessa kävin läpi vähän lisää vanhoja juttuja. Näppäsin auki Anssi Niemen ohjaaman POPLUVXXX-esityksen taltioinnin. 
Hurjaa. Heti ekan tanssibiisin kohdalla muisti kroppa, miltä lavalla tuntui. Laulujen sanat muistuivat mieleen: "Osta ruusu kun haluat lepyttää, jos olit pitkään ulkona tai liian kännissä, pian tyttösi jo silmiänsä räpyttää."

Tuntui hyvältä muistaa, miltä tuntui näytellä juuri noiden ihmisten kanssa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, monet näyttelijät eivät halua nähdä esitystaltiointeja. Tuntemani harrastajat ainakaan.
Minusta se tekee hyvää.



Nytkin tuntui tarpeelliselta katsoa itseään. Todeta: tuolta minä näytän, noin minä esiinnyn. Tuolta näyttävät ilmeeni, käteni, kasvoni, nilkkani. Tuolta näytän. Tai ainakin näytin vuonna 2012.

Muistan ajatelleeni silloin, että olen ruma ja kömpelö. Nyt kun katson jälkeen päin, on paha lähtenyt pois.

Olen monissa eri produktioissa tehnyt harjoitetta, jossa taputellaan toisen kroppa lämpimäksi ja lopuksi vedetään käsillä kehon ääriviivoja pitkin "paha pois." Jokaisella vedolla sanotaan: paha pois, paha pois. Hassua, ettei se paha usein sillä läsnäolon hetkellä lähde.


Pitäisi kai poistaa enemmän vanhoja juttuja koneelta, kotoa, mielestä. Mutta joskus niihin on hyvä palata. Sillä ilmeisesti vasta jälkeenpäin tulee kevyt toteamus - armo itseään kohtaan.

Kuvat: Niko Tiainen, Olli Äkräs.
Kaikki POPLUVXXX-biisit löytyvät täältä.

P.S. Kellariteatteri hakee uusia tekijöitä!

Kuva: Mitro Härkönen

"Mä tunnen sinut pikkusisko
me vaikka vasta kohdattiin"

Huomenna lauantaina tulee ensi-iltaan Mustikkamaan kesäteatterin Seitsemän siskoa -esitys, jossa näyttelen uhmakasta, ylpeää ja herkkää Gloriaa.

Ja nyt olen rehellinen: kun harjoitukset keväällä alkoivat, koko esitys ja sen aihe ei kiinnostanut minua.

Sirpa Riuttalan ohjaaman Seitsemän siskon pohjana on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Meidän esityksessämme veljet ovat siskoja - ystävystyneitä lähiömimmejä, jotka ovat viettäneet köyhät lapsuutensa kapakoissa leikkien likaisilla legoilla. Nyt nuorina naisina siskot ryyppäävät, riehuvat ja tappelevat. Kiroilevat ja näyttävät keskaria, etsivät rajojaan.

Aluksi en löytänyt samastumispintaa esitykseen, en löytänyt mitään kiinnostavaa vinkkeliä. Minua ei kiinnostanut pämppääminen ja huorittelu.
Jos hahmoni Gloria kävelisi toppaliivissään Steissillä vastaan, katsoisin ohi etten saisi turpaan. 

Harjoituskauden lopulla jotain loksahti minussa. Aloin löytää ostarimimmien elämästä syvempiä kerroksia, kun uskalsin nähdä oman elämäni heikot hetket ja sovittaa niitä Seitsemän siskon kohtauksiin. Harvan ihmisen elämä kun on pelkästään sileä.

Ohjaajamme Sirpa puhui harjoituksissa köyhyyttä käsittelevästä, Anna-Stina Nykäsen kirjoittamasta artikkelista Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea.  Liikutuin lukiessani artikkelia, sillä samastuin ja tajusin, miten tärkeään aiheeseen olemme iskeneet kiinni.

Löysin vihdoin lähestymiskulmani: Seitsemän siskoa -esityksen pohjavireenä virtaa köyhyys.

Ymmärsin, miten paljon köyhyys syö ihmistä ja ylpeyttä, miten sen sivutuotteena syntyy huonommuuden tunnetta. Kun joutuu pyytämään taloudellista tukea muilta, joutuu samalla perustelemaan elämänsä, tarpeensa, toiveensa ja haaveensa. Joutuu arvottamaan kaikkea.

Esityksestä tuli itselleni kiinnostava, kun päästin koko sen maailman ihoni alle.
Oma äitini on yrittänyt antaa minulle kaiken, mutta joutunut silti usein pihistelemään ja pinnistämään. Sain pienenä valita, ostetaanko Disney-VHS vai matkustetaanko mummilaan. Äiti kyllä yritti peitellä lompakkomme laihuutta.
Kun äiti oli sopinut tanssituntieni maksamisesta osissa, lueteltiin tunnin alussa niiden nimet, joiden tunnit olivat osittain tai kokonaan maksamatta. Kun äiti kuuli siitä, hän soitti raivoissaan tanssikouluun: Nämä asiat hoidetaan aikuisten kesken.

Moni matka, harrastus ja asia on mahdollistunut minulle äitini tekemillä uhrauksilla ja ystävien sekä sukulaisten tuella.  Minulla ja  esityksen siskoilla on jotain yhteistä, vaikka en yritäkään ryypätä itseäni hengiltä, vaan katson eteenpäin.
Olen iloinen, että pysyin epäkiinnostavan aiheen kimpussa ja katsoin Gloriaa tarkemmin. En katsonut ohi. Ehkä esitys oli minulle alkuun epäkiinnostava, sillä en halunnut nähdä minussa ja Gloriassa mitään yhteistä. Koska hitto vie: kyllä köyhä lapsuus hävettää. Se häpeä on outo ja epämääräinen möykky nuoren ihmisen sisällä.

Artikkelin luettuani tajusin, etten ole juurikaan puhunut ystävieni kanssa, miten raha on kunkin elämää määrittänyt. Ovatko köyhyys ja varakkuus tabuja lasten ja nuorten ystäväporukoissa? Niistä ei puhuta, mutta kyllä niitä ymmärretään. Kun olin pieni, kaikki tiesivät, kuka asuu kalliissa omakotitalossa, kuka pienessä vuokrakämpässä. Mutta köyhyyden tai varakkuuden tuottamista tunteista ei puhuttu.

Seitsemän siskon porukassa köyhyys ei ole tabu. Se on pohja rämäpäiselle ystävyydelle.


Keskiviikkona minua lykästi.

Haluan  aina löytää  jokaiselle esittämälleni hahmolleni teemabiisin. Löysin sen Glorialle keskiviikkona sattumalta Steissillä matkalla harjoituksiin. Rautatientorilla oli HSL:n tapahtuma ja jokin tyttöporukka lauloi hennosti Tehosekoittimen kappaletta Hetken tie on kevyt, josta Laura Närhi on tehnyt oman versionsa.

Siinä se on! Glorian biisi!

"Kun yössä yksin vaeltaa
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea"

Teimme viime kesänä Kellariteatterissa Heinäkuu -nimisen musiikkiesityksen, johon kirjoitin laululyriikoita ensimmäistä kertaa elämässäni.
Kirjoitin Rovaniemen yöttömässä yössä tekstin työnimellä Laila H viitaten löyhästi Laila Kinnuseen. Sanoista tuli myöhemmin Taikoja, jonka Ida Vakkuri sävelsi kokonaiseksi kappaleeksi. Ja mikä ihaninta: syksyllä Ida alkaa yhtyeensä kanssa esittää Taikojaa keikoilla.

Hyvää juhannusta!


TAIKOJA

Loppukesään asti teen juhannustaikoja
Kuljen lemmenkipeenä alasti parkkiksella tai pellolla
Tyynyn alle kukat kerään, silti aina yksin herään

Toiset meistä on laivoja
Minä lahonnut vene ilman airoja

Luotan seitsemään kukkaan,
vaikka itseni hukkaan
Mä taion taion taion
Vettä veneestä kauhon
Se tulvii jo sisään
En koskaan oppinut mitään
Silti hukkua halua en

Pimenevinä öinä on mun toinä katsoa kaivoon
Silti joka tuttavuus tyssää vaimoon
Voisin retkahtaa hellään mieheen, pollähtää hänen tielleen

Olisin valmis, se ois menoa
Suhde yhtä etukenoa

//Luotan seitsemään kukkaan,
vaikka itseni hukkaan
Mä taion taion taion
Vettä veneestä kauhon
Se tulvii jo sisään
En koskaan oppinut mitään
Silti hukkua halua en//

Tanssin hitaat ja humppani, oisko joku näistä se kumppani?
Mies lähestyy pilkun jälkeen
"Käyks takaapäin?" , se kysyy heti kärkeen
Kädet nostaa hameen, peilistä nään pettyneen katseen
Iho vasten ihoa
Miksen herännyt kotoa?

//Luotan seitsemään kukkaan,
vaikka itseni hukkaan
Mä taion taion taion
Vettä veneestä kauhon
Se tulvii jo sisään
En koskaan oppinut mitään
Silti hukkua halua en//

Toiset ehkä on laivoja
Minä vene ja onneton lokki
Siivissäni roikkuu painoja
Aamupalaks morkkis ja shotti
Tää oli viimeinen kerta nyt mä rauhotun
Joogaan ja tuijotan merta
Itseni kokoan (uppoan)


Luotan seitsemään kukkaan,
vaikka itseni hukkaan
Mä taion taion taion
Vettä vimmattuna kauhon
Se tulvii jo sisään
Vaikken koskaan oppis mitään
Silti hukkua aio mä en
Hukkua aion mä en
Huku en