Hyvään päähän

Kuva: Mitro Härkönen

"Mä tunnen sinut pikkusisko
me vaikka vasta kohdattiin"

Huomenna lauantaina tulee ensi-iltaan Mustikkamaan kesäteatterin Seitsemän siskoa -esitys, jossa näyttelen uhmakasta, ylpeää ja herkkää Gloriaa.

Ja nyt olen rehellinen: kun harjoitukset keväällä alkoivat, koko esitys ja sen aihe ei kiinnostanut minua.

Sirpa Riuttalan ohjaaman Seitsemän siskon pohjana on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Meidän esityksessämme veljet ovat siskoja - ystävystyneitä lähiömimmejä, jotka ovat viettäneet köyhät lapsuutensa kapakoissa leikkien likaisilla legoilla. Nyt nuorina naisina siskot ryyppäävät, riehuvat ja tappelevat. Kiroilevat ja näyttävät keskaria, etsivät rajojaan.

Aluksi en löytänyt samastumispintaa esitykseen, en löytänyt mitään kiinnostavaa vinkkeliä. Minua ei kiinnostanut pämppääminen ja huorittelu.
Jos hahmoni Gloria kävelisi toppaliivissään Steissillä vastaan, katsoisin ohi etten saisi turpaan. 

Harjoituskauden lopulla jotain loksahti minussa. Aloin löytää ostarimimmien elämästä syvempiä kerroksia, kun uskalsin nähdä oman elämäni heikot hetket ja sovittaa niitä Seitsemän siskon kohtauksiin. Harvan ihmisen elämä kun on pelkästään sileä.

Ohjaajamme Sirpa puhui harjoituksissa köyhyyttä käsittelevästä, Anna-Stina Nykäsen kirjoittamasta artikkelista Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea.  Liikutuin lukiessani artikkelia, sillä samastuin ja tajusin, miten tärkeään aiheeseen olemme iskeneet kiinni.

Löysin vihdoin lähestymiskulmani: Seitsemän siskoa -esityksen pohjavireenä virtaa köyhyys.

Ymmärsin, miten paljon köyhyys syö ihmistä ja ylpeyttä, miten sen sivutuotteena syntyy huonommuuden tunnetta. Kun joutuu pyytämään taloudellista tukea muilta, joutuu samalla perustelemaan elämänsä, tarpeensa, toiveensa ja haaveensa. Joutuu arvottamaan kaikkea.

Esityksestä tuli itselleni kiinnostava, kun päästin koko sen maailman ihoni alle.
Oma äitini on yrittänyt antaa minulle kaiken, mutta joutunut silti usein pihistelemään ja pinnistämään. Sain pienenä valita, ostetaanko Disney-VHS vai matkustetaanko mummilaan. Äiti kyllä yritti peitellä lompakkomme laihuutta.
Kun äiti oli sopinut tanssituntieni maksamisesta osissa, lueteltiin tunnin alussa niiden nimet, joiden tunnit olivat osittain tai kokonaan maksamatta. Kun äiti kuuli siitä, hän soitti raivoissaan tanssikouluun: Nämä asiat hoidetaan aikuisten kesken.

Moni matka, harrastus ja asia on mahdollistunut minulle äitini tekemillä uhrauksilla ja ystävien sekä sukulaisten tuella.  Minulla ja  esityksen siskoilla on jotain yhteistä, vaikka en yritäkään ryypätä itseäni hengiltä, vaan katson eteenpäin.
Olen iloinen, että pysyin epäkiinnostavan aiheen kimpussa ja katsoin Gloriaa tarkemmin. En katsonut ohi. Ehkä esitys oli minulle alkuun epäkiinnostava, sillä en halunnut nähdä minussa ja Gloriassa mitään yhteistä. Koska hitto vie: kyllä köyhä lapsuus hävettää. Se häpeä on outo ja epämääräinen möykky nuoren ihmisen sisällä.

Artikkelin luettuani tajusin, etten ole juurikaan puhunut ystävieni kanssa, miten raha on kunkin elämää määrittänyt. Ovatko köyhyys ja varakkuus tabuja lasten ja nuorten ystäväporukoissa? Niistä ei puhuta, mutta kyllä niitä ymmärretään. Kun olin pieni, kaikki tiesivät, kuka asuu kalliissa omakotitalossa, kuka pienessä vuokrakämpässä. Mutta köyhyyden tai varakkuuden tuottamista tunteista ei puhuttu.

Seitsemän siskon porukassa köyhyys ei ole tabu. Se on pohja rämäpäiselle ystävyydelle.


Keskiviikkona minua lykästi.

Haluan  aina löytää  jokaiselle esittämälleni hahmolleni teemabiisin. Löysin sen Glorialle keskiviikkona sattumalta Steissillä matkalla harjoituksiin. Rautatientorilla oli HSL:n tapahtuma ja jokin tyttöporukka lauloi hennosti Tehosekoittimen kappaletta Hetken tie on kevyt, josta Laura Närhi on tehnyt oman versionsa.

Siinä se on! Glorian biisi!

"Kun yössä yksin vaeltaa
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea"