Hyvään päähän

Nyt se tauko loppui. Tauko blogista.
Tänään myös tuli talvi. Tarvoimme äsken lumessa äitini lähes 90-vuotiaan kummitädin kanssa ja mietimme, että olemme kuin muumihahmot Taikatalvesta.

Kävimme tänään perheeni kanssa katsomassa Kati Outisen monologin Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Se kertoo muistisairaasta Allista. Alli etsii avaimia, unohtaa PIN-koodin, 0000, ja näkee perhosia, kauniita, perhosia. Kantarelleja, "niitä, mitä ne nyt on, keltaisia", hän ei ehdi poimimaan, kun nousee pyörästä mutta unohtaa sitä ennen pysähtyä ja menee mukkelis makkelis. 

Oli hurmaava tyyppi tuo Alli. Hän muistutti, ettei sitä ikinä tiedä, milloin muisti alkaa haavoittua, milloin pää ei toimi enää niin hyvin. Ehkä siksi ja sitä ennen on hyvä luoda mahdollisimman paljon muistoja. Ja tallentaa niitä.

Tervetuloa takaisin, onpa kiva olla täällä.

P.s. Ystäväni Stella (+ joku neljä muuta kaveria) kertoi tänään, että on koko ajan luullut blogin nimen olevan Hyvää päähän. Sitä siis lisää: hyvää päähän, tähän hyvään päähän.